Hiljainen rikos ihmisyyttä vastaan Joulukuun 2. päivä vietettiin kansainvälistä orjuuden poistamisen muistopäivää. Länsimaissa useimmille ihmisille orjuus sanana herättää ajatuksia historiallisista ajoista. Orjakauppa ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään, se on vain muuttanut muotoaan. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan yli 40 miljoonaa ihmistä ympäri maailman on modernin orjuuden uhreina. Tämän lisäksi 150 miljoonaa lasta on arvioitu joutuvan lapsityöhön. …
Tag: turvapaikanhakija
Sep 25
Kaikki hallitukset valehtelevat
VALLAN VALEPUKIT Maailmankuulun amerikkalaisen tutkivan journalistin I.F.Stonen [1,2] motto oli: “Vallanpitäjät valehtelevat aina” ja/tai “Kaikki hallitukset valehtelevat” Kokemukseni vallanpitäjistä vahvistaa sanoman paikkansa pitävyyden myös Suomessa. Kolmen vuoden ajan läheltä seuraamani ulkomaalaispolitiikka näyttää suorastaan perustuvan valheelle. Sisäministeriön, Maahanmuuttoviraston ja poliisin edustajien puheisiin tulee suhtautua suurella varauksella, koska heidän tarkoituksellisen retoriikkansa lähtökohta on pitää kansalaiset “oikeassa” uskossa, …
Aug 07
Tottelematon valtio nimeltä Suomi
Tottelematon valtio nimeltä Suomi ”Oikeusvaltio ei toimi, jos jokainen saisi päättää, mitä lakeja pitää itseään sitovana”, kommentoi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerin Aino Pennasen lentokoneprotestia. (IL 2018) ”Ja on lievästi sanottuna erikoista, että Pennanen katsoi protestinsa välttämättömäksi, vaikka hän ei edes tiennyt, kuka lentokoneessa istunut karkotettava mies on, mistä syystä hänet karkotetaan …
Apr 25
Kaikki parturin puolesta
Kaikki parturin puolesta – jotta joku olisi meitä vielä puolustamassa Tiistaina joukko kurdeja eri maista sekä suomalaisia, irakilaisia, afganistanilaisia sekä muita kansallisuuksia ja etnisyyksiä kokoontui osoittamaan mieltään keskelle Helsinkiä iranilaisen parturin puolesta. Mielenosoituksen kokoonkutsujina toimivat kurdiaktivistit Turusta, jotka olivat tulleet myös paikalle sekä Stop Deportations verkosto. Samalla mielenilmaus kohdistui kaikkia turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia vastaan ja oli …
Nov 24
Mitä tarkoittaa ansioton maahanmuuttaja?
Mitä tarkoittaa ansioton maahanmuuttaja? Erna Bodströmin kolumni on kirjoitus, mikä jokaisen tulisi lukea En usko, että kukaan turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevä olisi välttynyt näkemästä Suomen turvapaikkaprosessin tuottamia oikeusmurhia. Lähes kaikista Irakista, Afganistanista tai Somaliasta tulleiden turvapaikanhakijoiden negatiivisista päätöksistä valitetaan hallinto-oikeuteen [1]. Se kertoo omaa kieltään ja on helppo ymmärtää, koska sotaa pakenevan, pahoinpidellyn, vainotun, uhatun …