Syrjintä piiloutuu rakenteisiin
Kirjoittanut FD Nora Repo, We Are a Welcoming Europe -kampanjan koordinaattori Suomessa, Ristin suojassa -projektityöntekijä, erityisdiakonian yksikkö, Helsingin seurakuntayhtymä
Kysymys ulkomaalaistaustaisten ihmisten oikeuksien toteutumisesta on viimeisten vuosien ajan noussut otsikoihin jatkuvasti niin Suomessa kuin koko Euroopassa. Erityisesti Eurooppaan sen ulkopuolelta saapuneiden ihmisten tilanne huolestuttaa monia. Koko Euroopassa kiristyvä poliittinen ilmapiiri on saanut monet palaamaan eurooppalaisten perusasioiden ja arvojen äärelle. Eurooppaan muualta saapuneet ihmiset tuntuvat testaavan ihmisoikeus- ja perusoikeusjärjestelmiemme toimivuutta. Riittääkö oikeuksia kaikille?
Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon siitä, että ongelmat ulkomaalaisten kohtelussa ja heihin kohdistuvissa lain tulkinnoissa kietoutuvat usein siihen, että heidät nähdään ensi sijaisesti ulkomaalaisina ja heidän unohdetaan olevan ihmisiä. Esimerkiksi Suomen Unicef kommentoi maaliskuussa 2018 turvapaikanhakijalasten tilanteen olevan sellainen, että yksikään suomalainen viranomainen ei hyväksyisi vallitsevia menettelyjä, jos kyseessä olisi suomalainen lapsi. Samalla perään kuulutettiin myös sitä, että kansallista ulkomaalaisia koskevaa lainsäädäntöä velvoittavampi on kansainvälinen lapsen oikeuksien sopimus. (Vrt. [1 – Yle 2018]) Näin tulisi olla myös ihmisoikeuksien kanssa, jotka perustuvat ihmisoikeussopimuksiin.
Mahdollisuudet eivät ole kaikille ihmisille samat
Yhteiskunnassa suora johonkin ihmisryhmään kohdistuva syrjintä on varmasti kaikkein helpoiten havaittavissa. Se tarkoittaa sitä, että jonkun ryhmän jäseneen kohdistuu syrjivää kohtelua ainoastaan ryhmään kuulumisen takia. Tällainen syrjinnän muoto voi myös olla jotakin toista ihmisryhmää suosivaa ja hyödyttävää. Välillinen eli epäsuora syrjintä taas tarkoittaa, että meillä yhteiskunnassa tai muussa sosiaalisessa yhteisössä on kaikille näennäisesti samat säännöt ja käytänteet, mutta kun niitä sovelletaan, jotkut ryhmät jäävät syrjivän soveltamisen seurauksena yhteiskunnan tai yhteisön marginaaliin.
Olen monesti miettinyt esimerkiksi sitä, että ulkomaalaislain muotoilut ja Suomen EU-jäsenyys hyvin selkeästi muovaavat sitä, keillä on paremmat mahdollisuudet saada Suomeen oleskelulupa. Ulkomaalaiset ovat näennäisesti yhdenvertaisia lain edessä, mutta laki ja/tai sen tulkinnat suosivat toisia ihmisryhmiä ja heidän edesottamuksiaan, esimerkiksi EU-kansalaisia, hyvän toimeentulon omaavia ja helpommin työllistyviä henkilöitä (johtuen esimerkiksi heidän kielitaidostaan tai koulutustasostaan), niin kutsuttujen länsimaiden kansalaisia ja heitä joilla on mahdollisuus asioida oman maansa lähetystössä Suomessa oleskellessaan asiakirjojen saamiseksi. Kaikilla ihmisryhmillä ei siis ole samanlaisia mahdollisuuksia ja he ovat näin ollen eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden.
Rakenteellinen rasismi voi olla tiedostamatonta
Rasismi on termi joka omaa voimakkaan poliittisen latauksen. Lisäksi rasismille on historian eri aikoina annettu useita eri merkityksiä. ([2]Puuronen 2011, 53) Rakenteellisesta rasismista puhutaan silloin, kun rasismia ei voida pitää ainoastaan yksilöiden tai ryhmien tuottamana ilmiönä, vaan se on yhteiskuntaa enemmän tai vähemmän pysyvästi luonnehtiva piirre. Rakenteellista rasismia on myös hankala havainnoida ja se voi jäädä täysin huomaamatta ja tiedostamatta. ([2] Puuronen 2011, 58)
Sosiologian professori Vesa Puuronen ([2] 2011, 59 ja 62) pitää rakenteellisena rasismina instituutioiden implementoimia käytäntöjä ja normeja, jotka tukevat ja edesauttavat tilannetta, missä esimerkiksi etniset ja kulttuuriset ryhmät asetetaan toisiinsa nähden eriarvoiseen asemaan. Tällaisia käytäntöjä ja sääntöjä voivat olla syrjivä lainsäädäntö tai instituutioiden syrjivät käytänteet. Rakenteellisen rasismin luonteeseen kuuluu myös se, ettei sen tekijä tai edes teon kohde välttämättä ole tietoinen siitä, että teko on rasistinen. Rakenteellisen rasismin seurauksiin kuuluu muun muassa ihmis- ja poliittisten oikeuksien kieltämiseen liittyvät ongelmat sekä henkilön heikot mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Lisäksi rakenteellinen rasismi voi ilmetä syrjinnän kohteeksi joutuneessa ryhmässä kielellisenä ja kulttuurisena assimilaationa sekä heikompana menestyksenä oppilaitoksissa ja alhaisempana tulotasona.
Rakenteellista rasismia voi olla esimerkiksi se, että jollain teolla on kauaskantoisemmat ja toisistaan poikkeavat seuraukset, tekijän ryhmäjäsenyydestä riippuen. Jos suomalainen varastaa kaupasta omenan ja ulkomaalainen tekee samoin, se vaikuttaa heidän elämäänsä eri tavoin. Ulkomaalainen helposti leimataan tämän jälkeen viranomaisten kirjanpidossa epäilyttäväksi yhteiskunnalliseksi ainekseksi, kun taas suomalaisen tapauksessa ajatellaan monesti, että kyseessä on yksittäinen erehdys. Ulkomaalaisen kohdalla tämä voi tarkoittaa jopa maasta karkottamista.
Se että tehdystä virheestä määrätään rangaistus, jonka jälkeen teko on sovitettu, ei näin ollen tunnu pätevän ulkomaalaisten kohdalla. Pienikin asia voi saada aivan kohtuuttomat mittasuhteet. Ongelmallista tässä on se, että ihmisiä tulisi kohdella yhdenvertaisesti ihmisinä, mutta se ei tällaisessa laintulkinnan raamissa voi toteutua. Ulkomaalaisen rikollisen kohtalona on usein rangaistuksen kärsimisen jälkeen maasta karkottaminen. Tätäkin voidaan oikeudellisesti pohtia siltä kantilta, että onko kyseessä tuplarangaistus (ks. [3] Honkasalo, Näre ja Tervonen 2018).
Myös ulkomaalaistaustaisten perheiden jäsenet voivat joutua tilanteisiin, mistä suomalaisilla tai EU-kansalaisilla ei ole aavistustakaan. Jäsenyyttä perheessä, avioliiton aitoutta tai seksuaalista suuntautumista voi joutua todistelemaan ja siitä voi joutua esittämään viranomaisille erilaisia dokumentteja. Lisäksi useampihenkisen perheen yhdistäminen Suomeen edellyttää huomattavan korkeita kuukausituloja, jotka olisivat suomalaisellekin vaikeasti saavutettavissa. Perheen yhdistämistä vaikeuttaa myös ulkomaalaisten ja erityisesti EU:n ulkopuolelta tulevien kolmansien maiden kansalaisten työllistyminen matalapalkkaisille aloille, usein saatavuusharkinnan kriteerien takia.
Puuttumisen vaikeus
Yhteiskunnan rakenteissa piilevällä rasismilla voi olla pelottavat seuraukset, jos siihen ei puututa. Saksassa se johti aikoinaan ensin avoimeen rotuerotteluun ja lopulta kansanmurhaan. ([2]Puuronen 2011, 24) Rasismin hyväksyvä tai sitä sietävä ilmapiiri kantaa siis huolestuttavaa siementä ja asiaan puuttumisen tulisikin kiinnostaa meitä kaikkia.
Rakenteelliseen rasismiin puuttumisessa avoimesti rasistisesti toimiviin ja itseään lmaiseviin yksilöihin kohdistuva oikaiseminen ei riitä. Rasistiset tavat toimia voivat vahvistua järjestelmien ja instituutioiden sisällä, siinäkin tapauksessa, että niissä työskentelevät ja toimivat ihmiset eivät ole rasisteja. ([2]Puuronen 2011, 59) Vaikka rasismia pyrittäisiin vastustamaan yhteiskunnassa hyvinkin avoimesti, se ei välttämättä poista ilmiötä, jos rakenteelliseen rasismiin ei päästä puuttumaan vaan sitä ylläpidetään esimerkiksi lainsäädännön avulla, eri instituutioiden toimintaan perustuvana, synnyttämänä tai niihin sisältyvänä. ([2]Puuronen 2011, 59-60)
Töitä siis riittää, että yhdenvertaisuus toteutuisi. Syrjivien käytänteiden ja lainsäädännön hiljaisella hyväksymisellä voidaan saada aikaan valtavasti tuhoa. Saksalainen filosofi ja poliittinen teoreetikko Hannah Arendt on todennut kirjassaan Totalitarismin synty (1951), että yksi ensimmäisiä merkkejä siitä, että sivilisaation regressio on mahdollinen, on puhe laittomista ihmistä (ks. [4] The Guardian 2018). Tätä kehitystä olemme saaneet Suomessakin seurata poliittisissa puheenvuoroissa, joissa termi ”paperiton siirtolainen” halutaan korvata ”laittomalla maassaolijalla”. Voitaisiin perustellusti kysyä, täyttyvätkö tässä vihapuheen tunnusmerkit?
Lopuksi
Mielestäni kaikkien huolestuttavinta Suomen tämän hetkisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa koskien ulkomaalaisten asemaa on dialogin ja vuorovaikutuksen puute. Viranomaistahojen kanssa on erittäin vaikea keskustella ulkomaalaisiin liittyvistä asioista niin, että pienen ihmisen näkökulma tulisi huomioiduksi tai että pienen ihmisen kokemusta pidettäisiin arvokkaana ja oikeassa olevana.
Kun puhutaan maasta toiseen muuttamisesta, perheenjäsenten mahdollisuuksista asua yhdessä samassa maassa ja turvapaikanhausta, kyseessä ovat ihmisen elämän kaikkein suurimmat ja ratkaisevimmat päätökset. Olisikin olennaista, että meillä olisi mahdollisuuksia keskustella asioista niin, että ihmisten tilanteet tulisivat oikeasti kokonaisvaltaisesti huomioiduksi, sellaisessa ilmapiirissä missä viranomaistahot myös avoimesti puhuvat toimintansa motiiveista, pystyvät myöntämään tehneensä virheitä ja virhearvioita päätöksenteossaan ja aidosti haluavat parantaa vallitsevia käytänteitä ihmis- ja perusoikeusmyönteisemmiksi.
Puurosen tutkimuksen mukaan rakenteellisen rasismin toteuttajat voivat monesti olla tietämättömiä teostaan. Jos yhteiskuntajärjestelmän puutteita ulkomaalaisten oikeuksien toteutumisessa voidaan tuoda esille selkeästi ja hyvin perustellen, niihin tulisi tarttua asiaan kuuluvalla vakavuudella. Ei ole olemassa sellaista maata, jossa viranomaiset eivät olisi erehtyneet tai jossa järjestelmä toimisi täydellisesti.
Jotta demokratia toteutuu, on keskeistä, että todellinen yhteiskunnallinen keskustelu tavallisten ihmisten ja viranomaisten välillä mahdollistuu. Jos neuvottelutilanteessa linnoittaudutaan tiettyjen lausuntojen taakse, dialogia ja vuorovaikutusta ei voi olla, eivätkä myöskään inhimillisyys, yhdenvertaisuus ja demokratia voi saada tilaa päätöksenteossa. Nämä puolestaan ovat ihmis- ja perusoikeusmyönteisen laintulkinnan kulmakiviä.
Allekirjoita eurooppalainen kansalaisaloite
Allekirjoita suomalainen kansalaisaloite
Viitteet:
[1] Yle (2018): Suomi rikkoo räikeästi turvapaikanhakijalasten oikeuksia. (luettu 15.6.2018).
[2] Puuronen, Vesa (2011): Rasistinen Suomi. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press.
[3] Honkasalo, Veronika, Näre, Lena ja Tervonen Miika (2018): Jakautuuko Suomi?, osa 12: Toteutuvatko maahanmuuttajien ihmisoikeudet Suomessa? (luettu 15.6.2018).
[4] The Guardian (2018): Five myths about the refugee crises. https://www.theguardian.com/news/2018/jun/05/five-myths-about-the-refugee-crisis (luettu 21.6.2018)-
